Sun äitis haastoi miettimään kenen blogia haluaisin lukea vuonna 2006. Sanotaan nyt vaikka että Pentti Linkola ja Kirsti Paakkanen. (Taajuudessahan määriteltiin ideaksi kaksi toivetta.)
Täältä saa usein enemmän kuin tilaa, joten mietin blogin merkitystä myös täysin itsekkäästä näkökulmasta. Oikeasti toivon nimittäin eniten kavereitani verkkoon. En usko vieläkään että blogi jäisi underground-ilmiöksi, kun minäkin olen kerran ilokseni sellaista kirjoitellut näin kauan (ennen nykyistä oli jo pari tekelettä). IRL kavereideni loistaessa poissaolollaan blogini kommenttiosastosta en vain aina enää tiedä kenelle kirjoitan, ja sisältö on sitä mukaa vesittynyt ympäripyöreäksi sössöksi. Hauskintahan olisi nillittää tänne enimmäkseen arkipäivän asioistaan ja saada siskolta tai tutuilta myötäeläväinen kommentti. Mutta ei väkisin. Ihan kiva että luette silti. Kemi, Oulu, Tampere, Kalajoki, Helsinki, Vaasa ja mihin kukakin jäi tai lähti ajan mittaan. No Hämeenlinna tietysti kans pitää mainita.
Jokunen ventovieraskin ihminen on ruksinut tämän Blogilistalta suosikikseen, kun olen sen listalle ilmoittanut, ja sehän on mahtava juttu. Kenties nähdään joskus jossain vielä nokikkain, onhan meillä selvästi yhteisiä mielenkiinnon kohteitakin, minä ja blogit. No vitsi vaan.
Mutta tämä on yksi rajapinta uusiin ihmisiin, ja minulla on myönteinen ennakkokäsitys henkilöistä, jotka omaavat blogin ja toisille heittämiensä kommenttien perusteella kirjoitus- ja lukutaidon, huumorintajua, mielipiteitä itseään ympäröivästä maailmasta ja myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Nimimerkin ja roolin takanakin on joku todellinen ihminen väsäämässä sitä sisältöä, ja kiva kyllä kaikki eivät rajoita itseään pelkäksi pilailijaksi tai tosikoksi. Eihän se mene niin muuallakaan elämässä.
Tiedän että tällaiseen osallistuminen ei sovi eräiden pirtaan seuraavassa listassa mutta haastan silti [edellä selitetyn lisäksi haasteperusteina blogimyönteisyys ja / tai yhteisöllisyys joita olen havaitsevani näissä ihmisissä]: Marinadi, Janne, Pörrö, Mea, Lauri, Sedis, Benrope, Saara, Jari, Just Sopivasti, Sellisti, Mitvit, Sami, Esa, Pekka: Kenen blogia te haluatte lukea vuonna 2006? Sun äitis haastoi jo Kauran, jolla on jokin ihme T-viritys menossa (?), joten kysynpä tässä Ohi Ammuttua, Elmaa ja Mekiä meemiin mukaan. Tiia, Jussi & co, Jenni, Silja Orvokki, Kirsti, ikkunaiines, Herkku, Minh ja |noone| myös. Eihän tästä tule loppua tällä tavalla ollenkaan! Blogisanomat, kenen blogia teidän toimituksessa haluttaisiin tänä vuonna lukea?
Bonustrack: Haluaisin myös lukea niiden kahden atk-opettajani blogeja, joiden mielestä blogit ovat ärsyttäviä koska kuka tahansa voi niiden avulla tuottaa vaivattomasti sisältöä nettiin. Niinpä.